Talvi taistelee viimesiään. Vielä se yrittää sataa lunta, mutta kevät sitkeesti sen aina sateellaan sulattaa. Ulkona on harmaata, sumuista, likasta, märkää. Kevät.

Mun ehkä yksi ydimmistä (toi ei ole kyllä varmaankaan oikeasti adjektiivi) pohdinnoista viimesten vuosien aikana on ollut tää koko vanhenemis-issue. Varmaan yksi näistä aiheista, jotka nousee pinnalle kerta toisensa jälkeen. Jonkunlaisen a-haa elämyksen kuitenki sain tossa taannoin, kun oli puhetta työpaikoista, unelma työpaikoista ja kannattavista työpaikoista.

Siihen oon nyt kasvanut, että leikkityöpaikka ei enää kelpaa, vaan työpaikasta täytyy saada turvaa ja tulevaisuutta. Vaikka työ ei olisikaan sitä unelmatyötä, niin niin kauan kun kyseessä on kuitenkin työtä, josta suurin piirtein tyykkää, niin se riittää. Sellanen unelmatyön ja hyvän tulevaisuuden iteroitu optimaatio. Ja sitä kai elämä kokonaisuudessaankin on. Jostain joutuu aina luopumaan kuitenkin ja tyytymään siihen, mikä on puitteiden puolesta parasta. Se, mikä olis yhdeltä kannalta parasta ei kuitenkaan täytä jotain muita vaatimuksia. Niin se aina menee.

Sen suhteen oon varmaan ihan hyvällä suunnalla. Valmistuminenkin alkaa häämöttää pikkuhiljaa!

Tein tossa päätöksen, että yritän kuitenki ihan täysiä, että saisin valmistuttua nyt tänä keväänä jo. Hullun touhua, myönnettäköön, mutta ajatus vapaudesta on vaan käsittämättömän herkullinen. Sitten se kaikki olis takanapäin. Vau. Siitä tulee varmaan aikamoinan tyhjyyden tunne.

Tein tosiaan päätöksen, että yritän kuitenkin valmistua jo tänä keväänä. Siinä on kuitenkin vielä muutamia mutkia matkassa. Olisin nimittäin Berliinissä sillon, kun meillä on kaksi kertaa vuodessa järjestettävä kypsyykoe. Lisäksi joutuisin tenttimään taloushallinnon kurssin (aaagh, miksi juuri tämä?!). Eli voi hyvin olla, että jää valmistumatta, mutta yritys on vielä kova.

Odotan jännityksellä miltä burn out sitten toukokuussa tuntuu.

Tänä vuonna ehkä nimenomaan tän superpitkän ja lumisen ja tuskallisen kylmän talven takia keväänmerkit tuntuu erityisen tärkeiltä. Vähän samaan tapaan, kun joskus teini-ikäisenä, sillon kun vuodenaikojen vaihtelun vielä huomasi. No, tänä vuonna sen huomaa. Vielä vähän aikaa sitten nauratti se, että joskus teini-ikäsenä meinasin alkaa itkeä, kun monien kevätpäivien jälkeen yhtäkkiä satoikin räntää. Ei kyllä enää naurattanu eilen, kun kävelin tiheässä lumipyryssä himaan. Eikö tää koskaan lopu?

Kyllä se loppuu. Äsken kuului lokkien laulua. Varma keväänmerkki. Ja speksikin tuli ensi-iltaan. Kyllä se kesä vielä tulee.

Kaiken järjen mukaan mulla pitäisi olla mielettömän helpottunu olo, kun speksi on nyt ensi-illoitettu ja mun duty alkaa olla ohi. Jotenkin mun kroppa ja pää ei meinaa kuitenkaan ihan tajuta sitä ja käyn edelleen vähän ylikierroksilla ja mulla pyörii speksibiisit peräjälkeen päässä. Ihan ku viime vuonna. Sitä on vuosi vuodelta varmaan vaan hitaampi mukautumaan muutoksiin.

Mä olen ollut viimeset kaks viikkoa kasvissyöjä. Hyvä Sara! Ei oo ollu edes vaikeeta, välillä ehkä nopeiden välipalojen löytäminen on ollu vähän haastavampaa.

Ihmiset kaikki vannoi ja hehkutti miten hyvä olo siitä kasvissyönnistä tulee ja on energiaa ja mitä kaikkea. Rehellisesti mä en oo kyllä huomannut mitään eroa. Mun sillon tällön ottamani päiväunet on ehkä lyhentyny vähän, mutta olotila noin muuten on pysyny ihan samanlaisena. Välillä väsyttää enemmän, välillä vähemmän. Välillä on vaikeampi keksiä mitä söisi ruoaks, välillä ei. Harmillista, olis ollut kiva kokea jotain tosi hienoa.

Pitäisköhän kokeilla tehdä soijarouhepullia..

Mä en kyllä todella tiedä miksi on meneillään vaihe, kun blogin kirjotus ei ollenkaan vedä puoleensa. Tässähän on kuitenki tapahtunu vaikka mimmosia juttuja!

Oon eksyny bussilla. Monta kertaa. Oon huomannu ekaa kertaa vuosiin kevääntulon oikeasti niinku sillon nuorena. Oon kasvanu (sitä sellasta henkistä) ja katsonut kun speksi on pikkuhiljaa kasautunu (ens viikolla ensi-ilta!). Oon suhteellisen ahkerasti taapertanu koulussa opintopiste kerrallaan kohti valmistumista. Hommia on vielä vaikka kuinka, mutta kaikki työkalut on käsissä. Oon ilmottautunu oleellisiin tentteihin ja kursseille ja esittelypäiviin ja pikkuhiljaa, pikkuhiljaa kaikki suttaantuu. Ihan varmasti!

Talvi tosiaan on alkanu väistyä. Se on hassua miten nopeasti asiat unohtuu, ekojen aurinkojen mukana henki alkoi sekunnissa kulkea kevyemmin ja tuli sellanen toiveikas olo, että kaikki stressi vielä menee pois, hommat hoituu ja kesä tulee. Ja oliks se talvi nyt tosiaan sittenkään niin paha, kyllähän siitä näemmä selvittiin. Nopeasti ne unohtuu. Onneks uuteen talveen on vielä paljon aikaa.

Pariisi oli ihana ja kaunis. Metro kulki loistavasti. Antwerpen oli sateisen tihkunen ja siellä oli vähän sekavampi pre-metro liikenne, mutta hyvin selvittiin silti. Brygge oli tosi kylmä ja sateinen, kesällä varmaan upee. Vohvelit ihan käsittämättömiä. Hassua miten Belgiassa kaikki on vaan niin lähellä. Ja Pariisissaki junaliikenne toimii niin hyvin!

Ainiin, ja tosi laiskan sunnuntain kohokohta: pestiin pupu sen jälkeen, kun se oli ensin jotenkin mystisesti saanu päähänsä hunajamelonia ja sitten lasillisen PepsiMaxia mennessään oikoreittiä pöydän kautta lattialle sohvalta. Pupu kesti sen kuin mies ja föönauksen jälkeen pesi itteään tunnin kuin nainen. Hyvä pupu.

Niin sitä mennään. Päivä kerrallaan.

Ja tota putsattiinki sit 20 min. Go talvi. (kuva ei oikeasti tee oikeutta, lunta oli metri jokaisella puolella autoa ja itse auton päällä noin puolisen metriä)

Tää oli niitä päiviä, kun ei edes ollu PMS, mutta silti teki mieli avautua. Ihan vaan geneerisesti jostain.

Yllättävän vaikeeta se oli aluks, koska työt sujui ihan mukavasti, ihmiset ei ollu tyhmiä ja oli ihan eväätkin mukana töissä. No, väsytti kyllä hirveästi ja toimiston ilma oli taas sen verran viileä, että ihan varmaan nenänpäästä roikkui jääpuikkoja.

Kotiin kävellessä löytyi sitten hyvä syntipukkikin. Tyhmä talvi! Ulkona on ihan hirveän kylmä ja mä alan olla täysin väsähtänyt tähän talveen. Siis jos voin vaikka vannoa, että kuka tahansa, joka on väsähtänyt mun jatkuvaan valitukseen talven kylmyydestä on vasta puolivälissä sitä miten väsähtäny mä olen siihen, että ulkona on nytkin -16C astetta ja viime yönä TAAS satoi lunta. Tätä menoa vielä juhannuksenaki on 'Varokaa heikkoja jäitä' -kylttejä pitkin rantoja.

Mä olin suunnitellu, että menisin Otaniemeen kattomaan tanssitreenejä, mutta kiiruhdin kotiin (mikä aiheutti lievää hengästymistä, mikä aiheutti keuhkoihin ja kurkkuun sattumista, mikä hidasti vauhtia, mikä lisäsi kylmäntunnetta) ja päätin, etten lähde enää mihinkään. Kasasin itelleni eväät, hain makkarista peiton ja mentiin pupun kanssa sohvalle syömään leipää ja kattomaan Scrubsei. Onneks kaapista löytyi vähän suklaataki (mikä kyllä kostautui myöhemmällä vatsakivulla).

No, jossain vaiheessa tätä löhöilyä säikähdettiin ihan hulluna sitä, että yhtäkkiä postiluukusta putos pommi. Tai siis puhelinluettelot. Menin hämmästyneenä eteiseen tuijottamaan niitä ja aloin jo pohtia pitäiskö äkkiä avata ovi ja antaa ne takas (heittäisin ne kuitenki vaan suoraan roskiin), kun ovikello yhtäkkiä soi. Oven takana tyttö 'sori, taisin pudottaa puhelinluettelot, vaikka ovessa on kielto'. Annoin luettelot takasin ja menin Facebookiin raportoimaan asiasta.

Anyway. Mä väitän, että ihan varmaan se johtuu tosta kylmyydestä, että oon jatkuvasti väsynyt. Nukuin viikonloppuna 12h (la-su yönä) ja muinakin öinä ihan hyvin, mutta siitä huolimatta tiistaina oli ihan mahdottoman vaikeeta nousta ylös kymmenen tunnin yöunien jälkeen. Ihan käsittämätöntä!

In other news, alotin syklini taas alusta. Jostain ties mistä inspiroituneena menin leikkaamaan itelleni taas jonkun otsatukankaltaisen liehukkeen etuhiuksistani. Päivä 2 ja oon vielä suurinpiirtein tyytyväinen. Heikkikin sanoi että näyttää kivalta pipon kanssa.

Ainii, vilkasin myös Google Mapsin streetview:tä meidän kotitalosta. Siinähän se on, suoraan näkymä meidän ikkunaan. Onneks oli verhot edessä.. Kuva oli viime kesältä ja tuli äkkiä kauhea ikävä. Koska tulee taas kesä?

Last but not least: kävin juttelemassa opinnäytetyöohjaajan kanssa opinnäytetyöstä. Nyt sitä pitäisi alkaa vääntää. IIK.

Elämä ei tavallaan oo muuttunut kauheasti. Kaiketi on tapahtunu kaikenlaista sellasta, josta olis voinut mainita, kuten ennenaikainen dementoituminen (koin parin päivän sisään aivan uskomattoman määrän eksymisiä aivan tutuilla reiteillä) ja tää mind-blowing lumimäärä ulkona (putsasin autoa jotain 20min tossa yks päivä, kun siinä oli todella puol metriä lunta päällä).

Jotensakaan ei nyt kuitenkaan oo oikein tuntunut siltä.

Päivät on muuten kokenu jo considerable pitkittymistä!

Anyway, Urban Dictionary teki mun eilisestä illasta vähän paremman. Facebookissa kiertää semmonen juttu, että ihmiset käy katsomassa tosta http://www.urbandictionary.com :sta mitä siellä sanotaan niiden nimestä. No, näin siellä sanotaan Sarasta:

A person who is very hot and has the greatest personality ever! In hebrew Sara means princess. There for you should treat her as if she was one! Sara is also a very irresistable person.
Damn! That Sara chick is so fine!
I wish that Sara chick was single cause then she would be mine!

^_^