Ulkona on ollut nyt paljon sinisiä hetkiä. Niitä on yleensä aamupäivisin ja iltapäivisin .. ja ihan rehellisesti näin vuoden pimeimpänä päivänä se ei juuri sinisestä hetkestä valastukaan. Tavallaan onneks siellä on satanu paljon lunta ja lisää leijailee. Otetaan kaikki takas viime vuoden lumettomasta joulusta.
Onhan se totta, että perjantaina ajellessani kotiin koulusta se oli kuin postikortissa olis ajellu (sellasessa tosi cheesyssä, jota ei ikinä kuitenkaan ostaisi 'kuka käyttää tollasia värejä maalauksissaan??'). Jostain syystä katuvalot oli jääny vanhalle Turun motarille päälle ja ne heijasti ennestää lisää valoa täysin valkeista puista ja upeesta valkosesta maisemasta. Aurinko pilkotti siniseltä taivaalta, oksien lomasta ja taivaan halkasi suihkarin jättämä terävä, vaaleanpunaista heijastava rajaus.
Mietin, että onhan tässä Suomen talvessa puolensa ja tästä olisi kiva saada kuva ja lähettää ulkomaalaisille, ainakin jonnekin etelän suuntaan. Mut ei mulla ollut kameraa ja autoakin siinä samalla ajoin.
Käväsi kuitenki mielessä, että onko pakko olla kymmenen astetta pakkasta, että saa näin kaunista?
Mulla on aivan älyttömän helpottunut olo siitä, että saatiin joululahjat ostettua lauantaina. Kaikki! Enää pitäisi paketoida ja osan oonki jo laittanu. Se oli jännä, mutta yllättävän helposti tänä vuonna homma sujui. Kierreltiin Isossa Omenassa, ostettiin pupulle jättisäkki puruja ja vähän kuivattua porkkanaa ja omenaa. Ihasteltiin kanssa luppakorvaisia pupuja.
Aivan älyttömän helpottavaa, että joulu on kohta. Enää kaks .. ehkä jos hyvin käy, vain yksi aamu jäljellä. Aamut on käyny vaan yks toisensa perään vaikeemmiks ja vaikeemmiks, jotenkin tää talvi on (taas) pistäny mut sellaseen tilaan, että tekisi mieli olla vaan peiton alla jatkuvasti. Herääminen on aina ihan tuskaa, niin päiväunilta, kuin yö-, aamu-, ja iltaunilta. Lisäksi meillä on makkarissa vielä vähän viilee, mikä tekee heräämisestä all the more epämieluisaa.
Koskas se kevät nyt sit tulikaan?
Mä päätin just, etten meekään enää keskiviikkona duuniin. Joulu saa alkaa jo.
Kommentit