Elämä ei tavallaan oo muuttunut kauheasti. Kaiketi on tapahtunu kaikenlaista sellasta, josta olis voinut mainita, kuten ennenaikainen dementoituminen (koin parin päivän sisään aivan uskomattoman määrän eksymisiä aivan tutuilla reiteillä) ja tää mind-blowing lumimäärä ulkona (putsasin autoa jotain 20min tossa yks päivä, kun siinä oli todella puol metriä lunta päällä).

Jotensakaan ei nyt kuitenkaan oo oikein tuntunut siltä.

Päivät on muuten kokenu jo considerable pitkittymistä!

Anyway, Urban Dictionary teki mun eilisestä illasta vähän paremman. Facebookissa kiertää semmonen juttu, että ihmiset käy katsomassa tosta http://www.urbandictionary.com :sta mitä siellä sanotaan niiden nimestä. No, näin siellä sanotaan Sarasta:

A person who is very hot and has the greatest personality ever! In hebrew Sara means princess. There for you should treat her as if she was one! Sara is also a very irresistable person.
Damn! That Sara chick is so fine!
I wish that Sara chick was single cause then she would be mine!

^_^

Puolentoista tunnin kuluttua pakataan itsemme ja pupu autoon ja lähdetään ajelemaan kohti kaverin mökkiä. Mietin, että nyt olisi varmaan aika käydä läpi viime vuoden tapahtumat - ihan vaan sellasella pöytää puhdistavalla meiningillä, että nyt voidaan sitten alottaa uus vuosikymmen (apua, pitäiskö tässä käydä läpi viime vuosikymmenen asiat? Uh, en taida taipua).

Tää vuos oli aika hyvä. Katoin läpi monta hyvää telkkarisarjaa, kävin kolmella ulkomaanreissulla, muutin lopullisesti uuteen kämppään. Elämä uudessa työpaikassa alkoi soljua lopulta ja koulussakin sain tehtyä asioita, joita piti tehdä. Mulla on vaatekaapissa varmaan tuhat juhlamekkoa kesän häiden jäljiltä ja lisäksi pääsin ekaa kertaa elämässäni olemaan bestman.

Musta tuli myös pupunomistaja. Pitkästä aikaa. Mä oon oppinut monta asiaa, tutustunut hirveeseen määrään ihmisiä ja katunut joitain juttuja. Takana on kuitenki monta hyvää hetkeä (paljon enemmän kun huonoja), hauskoja valokuviakin ja voisin jopa sanoa taas oppineeni kaikenlaista itestäni. Kai se on tärkeetä.

Just nyt on vähän nuutunu, väsynyt olo. Lähtö mökille on kohta ja sitten pian alotetaanki jo seuraava vuosi. Ens vuonna ajattelin valmistua koulusta, alkaa säästää rahaa asuntoon, käydä jossain ulkomailla (liput Berliiniin on ostettu jo), ja oppia vaan uutta ja lisää ja kasvaa ja mennä eteenpäin elämässä. Käydä loppumatonta aikuistumisen taistelua. Miettiä uusia tapoja, joilla elämästä sais vielä parempaa. Ihan hyvä vuos siitä tulee.

Ulkona on ollut nyt paljon sinisiä hetkiä. Niitä on yleensä aamupäivisin ja iltapäivisin .. ja ihan rehellisesti näin vuoden pimeimpänä päivänä se ei juuri sinisestä hetkestä valastukaan. Tavallaan onneks siellä on satanu paljon lunta ja lisää leijailee. Otetaan kaikki takas viime vuoden lumettomasta joulusta.

Onhan se totta, että perjantaina ajellessani kotiin koulusta se oli kuin postikortissa olis ajellu (sellasessa tosi cheesyssä, jota ei ikinä kuitenkaan ostaisi 'kuka käyttää tollasia värejä maalauksissaan??'). Jostain syystä katuvalot oli jääny vanhalle Turun motarille päälle ja ne heijasti ennestää lisää valoa täysin valkeista puista ja upeesta valkosesta maisemasta. Aurinko pilkotti siniseltä taivaalta, oksien lomasta ja taivaan halkasi suihkarin jättämä terävä, vaaleanpunaista heijastava rajaus.

Mietin, että onhan tässä Suomen talvessa puolensa ja tästä olisi kiva saada kuva ja lähettää ulkomaalaisille, ainakin jonnekin etelän suuntaan. Mut ei mulla ollut kameraa ja autoakin siinä samalla ajoin.

Käväsi kuitenki mielessä, että onko pakko olla kymmenen astetta pakkasta, että saa näin kaunista?

Mulla on aivan älyttömän helpottunut olo siitä, että saatiin joululahjat ostettua lauantaina. Kaikki! Enää pitäisi paketoida ja osan oonki jo laittanu. Se oli jännä, mutta yllättävän helposti tänä vuonna homma sujui. Kierreltiin Isossa Omenassa, ostettiin pupulle jättisäkki puruja ja vähän kuivattua porkkanaa ja omenaa. Ihasteltiin kanssa luppakorvaisia pupuja.

Aivan älyttömän helpottavaa, että joulu on kohta. Enää kaks .. ehkä jos hyvin käy, vain yksi aamu jäljellä. Aamut on käyny vaan yks toisensa perään vaikeemmiks ja vaikeemmiks, jotenkin tää talvi on (taas) pistäny mut sellaseen tilaan, että tekisi mieli olla vaan peiton alla jatkuvasti. Herääminen on aina ihan tuskaa, niin päiväunilta, kuin yö-, aamu-, ja iltaunilta. Lisäksi meillä on makkarissa vielä vähän viilee, mikä tekee heräämisestä all the more epämieluisaa.

Koskas se kevät nyt sit tulikaan?

Mä päätin just, etten meekään enää keskiviikkona duuniin. Joulu saa alkaa jo.

Yhtäkkiä tuli, pitkästä aikaa, tosi jouluinen olo. Joskus lapsena mun joulun teki se, että istuin omassa huoneessani yksin, just sen ikäisenä, että osasin sytyttää kynttilöitä ja olin jotenkin tehnyt / ostanut ensimmäiset joululahjani. Ja sitten soi joulumusa ja paketoin niitä lahjoja. Kynttilän valossa.

Mä en ole ikinä oikeastaan samaistunut ihmisiin, jotka intoilee syksystä ja kynttilöiden polttamisesta, vaikka useinhan niitä tulee jouluisin hiukan poltettua. Tänään kuitenkin kaivoin kynttilät esille, laitoin tuikkuja olkkarin pöydälle, pari isoa kynttilää ruokapöydälle ja yhden vaniljaisen tähän mun työpöydälle.

Koti on ihan siisti ja puhdas ja ilta on pimeä. Kouluasiat ei oikeastaan stressaa, eikä työjuttujakaan jaksa nyt miettiä. Ikkunalle olisi voinu laittaa muutaman kynttilän itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Joulunodotusta. Nyt taidan olla taas siinä elämänvaiheessa, että joululla on jotenkin enemmän merkitystä. Syystä tai toisesta. Useampi vuosi tässä taisi jo mennäkin joulun ollessa oikeastaan aika yhdentekevä, enemmänkin stressaava pyhä.

Edelleenkin lahjojen ostaminen ja tungoksessa kaupoissa käyminen on vähän ahdistava ajatus, mutta jos sitä vaikka ei ajattele nyt, vaan rauhottuu ja sitten vaikka ens viikolla hoitaa ne asiat alta pois.

Jo perinteeksi muodostunut itsarisushikestitys. Jee! :)

Viimeset päivät on ollu jotenkin erikoisen pimeitä. Ulkona ei - tietenkään - oo lunta ja valoisimmillaan päivällä luxipitoisuus on samaa luokkaa kun hämärinä kesäöinä. Vielä 22 päivää jäljellä ennenku pimein aika on ohi.

Mä istuin tänään duunin ruokalassa syömässä yksin - tietenkin - (because that's who I am) ja kattelin ulos ikkunasta. Pöydälle oli asetettu tekotuikku ja punanen liina. Mä sotkin lihapullilla (halusin laittaa niitä leivän päälle (because that's who I am) ja ne oli yllättävän luiskahtelevia siinä kastikkeessaan) pöytää ja tarjotinta ja olin vähän jouluisen olonen. Siitä tuntuu olevan ikuisuus kun oon viimeksi ollut joulussa. Oikeastaan siitä onkin se kaks vuotta. Viime vuonna syötiin partsilla tapaksia auringossa.

Havahduin taas siihen, että joululahjoja pitäisi alkaa ostaa. Lupaan itelleni joka vuosi, etten stressaa siitä, ostan vaan jotain pientä kivaa kaikille. Joka vuosi päädyn sitten kuitenkin siinä pari päivää ennen joulua tekemään hirveitä paniikkiostoksia ja säntäilemään ympäri kaupunkia kuristava tunne kurkussa ja kulmat turhautuneessa kurtussa.

Päivät menee kyllä kovaa vauhtia, viikot viikonloppuja odotellessa. Tyypillisesti vauhti oikeestaan vaan kiristyy kohti joulua. Aina joskus, kun on aikaa, me tirskutaan pupun haukotuksille ja huijataan se pienten herkkupalojen avulla vastaanottamaan silityksiä.

Jotenkin hassua elää tätä vaihetta elämässä. Mulla on kolme kuukautta alla koulua ja alan olla jo taas ihan kypsä opiskelijabudjettiin. Valmistuminen häämöttää jo silmissä, vaikka todellisuudessa se on vasta vuoden päästä. Jotenkin mä olen kuitenkin pudonnut sellaseen nuoruuden ja aikuisuuden välimaastoon. Pyristelen vähän edelleenkin, mutta tavallaan musta tuntuu että sellasen itse-hyväksynnän prosessi on alkanut.

Mä en tule varmasti ikinä muuttumaan sellaseksi, kun mitä oon kuvitellu aikuisten olevan. Toisaalta on pakko myöntää olevansa jo melkein kolmekymppinen (kyllä se vieläki särähtää korvaan), ja vähitellen sen hyväksyy. Parhaiten sen huomaa ollessaan 21-24-vuotiaiden seurassa ja huomata pitävänsä niitä niin pikkusina ja nuorina. Ja se on ihan totta, ikä tuo rauhaa ja tasapainosuutta.

Huvittaa tietty puhua tasapainosta samana päivänä, kun on pms ja tehnyt mieli itku-raivota töissä (mihin ei auta jälleen kerran lyhkäset yöunet - mä en osaa mennä ajoissa nukkumaan, kun Heikki jää valvomaan). Ja kun edellisenä päivänä itki ihan valtoimenaan yhdelle Desperate Houswives -jaksolle. Ja lauantaina itki ihan valtoimenaan Up! -leffan läpi (kattokaa se! upea upea!). Toisaalta tunteiden tunteminen on tuskin tasapainottomuutta. No mut anyway.

Kohti joulua. Musta on kivaa, että me ollaan joulua Porissa. Siellä on niin perinteistä ja perheikästä.